Ei ajankohtaista tällä hetkellä


HISTORIA

Linja-autoliike Ahosen historia juontaa Rautavaaralle, jossa Pentti Ahonen (s. 1930) ryhtyi ajamaan taksia v. 1957.

Rautavaaralla oli tuolloin melkoinen kuljetusten tarve ja väkeäkin riitti. Valtaosa taksikyydeistä oli koululaiskuljetuksia. Kunta pyysi Ahosta suurentamaan autoaan ja niinpä ensimmäinen 13-paikkainen Mercedes-Benz-merkkinen bussi alkoi liikennöidä 2.10.1961 Rautavaaralla Keyrittyjärven ympäri.

Alusta alkaen myös vaimo Elsa Ahonen oli hoitamassa yrityksen toimistotehtäviä sekä oli myös mukana huoltotöissä. Pian ensimmäinen auto osoittautui liian pieneksi. Yrityksen toiminta laajeni nopeasti, sillä kysyntää oli, ja parin vuoden päästä oli jo kolme linja-autoa. Tilausajo oli kuviossa mukana heti alusta alkaen. Pentti Ahonen siirtyi perheineen Rautavaaralta Nilsiään v. 1971, sillä Nilsiä oli vilkkaampi paikkakunta linjaliikenneyrityksen pääpaikaksi.

Yritys oli laajentunut auto/vuosi tahdissa, sillä yrityksen täyttäessä 10 vuotta oli linja-autojakin kymmenen. Enimmillään v. 1978 kulki maanteillä kaikkiaan 16 Ahosen puna-valkoista linja-autoa. Pentti Ahosen kuoleman jälkeen v. 1976 Elsa Ahonen jatkoi linja-autoliikenteen johdossa 10 vuotta. 1.1.1977 alkaen yritys on toiminut nimellä Linja-autoliike E. Ahonen Ky. Perheen poika Markku (s. 1955) on toiminut kaikenlaisissa yrityksen toimintaan liittyvissä tehtävissä jo pienestä pitäen.

Liikennöitsijän poika kasvoi isänsä ammattiin. Pentti Ahosen poika Markku, nykyinen Linja-autoliike E. Ahonen Ky:n toimitusjohtaja. Renkaanvaihtokuva vuodelta 1966.

Linja-autokortin hän ajoi heti, kun ikä sen salli. Vuonna 1986 Elsa Ahosen jäätyä eläkkeelle, Markku Ahonen jatkoi yrityksen toimitusjohtajana ja hänen vaimonsa KTM Sinikka Ahonen aloitti yrityksen toimistotehtävissä.

Yrityksessä vuodesta 1971 lähtien työskennellyt Markun serkku Juhani Niiranen on hoitanut yrityksen toimintaan liittyviä asioita, kuten kuljetus- ja huoltotöitä, ajojärjestelyä sekä tilausajojen ja valmismatkapakettien suunnittelua.




www-design